Tervetuloa mukaan Kumpulan maauimalassa järjestettävään Back to School -tapahtumaan tiistaina 7.8. klo 15.00-18.00 

 

Tapahtuman aikana on mahdollista osallistua mm. maailmankuulun Jerobeam Salakyttä Teamin pellehyppy-opetukseen, pelailla rennosti katukorista sekä futista tai vain nauttia auringonpaisteesta maauimalassa soivan musiikin siivittämänä. Uimataitoisilla on lisäksi mahdollisuus kokeilla tasapainotaitojaan vesiliikuntarata Wibit Aquatrackissa. Alueelle asiakkaita ilahduttamaan tulee myös kirjaston teltta, jossa voi tutustua kirjastofillariin sekä jättipelisettiin.

 

Tapahtumaan pääset mukaan Kumpulan maauimalan sisäänpääsymaksun hinnalla (Aik. 4,50e, lapset 2,20e, muut 2,80e).

 

Nähdään tiistaina Kumpulassa!

 

Helsingin kaupungin liikuntaviraston lapsille ja nuorille tarjoama matalan kynnyksen liikuntatarjonta kasvatti suosiotaan reippaasti vuonna 2016.

 

Alakouluikäisille suunnatussa EasySport-toiminnassa oli vuonna 2016 yhteensä 60581 käyntikertaa, kun vuonna 2015 käyntikertoja oli yhteensä 56 924. EasySportin tarjonnassa on kausittain yli sata maksutonta liikuntakurssia, ja maksullisetkin kurssit kustantavat ainoastaan 25 euroa/kausi. EasySport-toimintaa järjestetään iltapäivisin koulujen tiloissa tai koulujen lähellä olevissa liikuntapaikoissa. EasySport-liikuntaryhmissä liikutaan monipuolisesti lasten toiveiden mukaan liikuntataitoja kehittäen. Kyselyjen ja käytännön kokemuksen kautta onkin osoittautunut, että yksikään laji ei juuri suosiossa nouse muita korkeammalle, vaan monipuolinen ja vaihteleva liikunnallinen peuhaaminen on lapsien mielestä kaikkein kivointa EasySport-tunneilla.

 

Yläkoululaisten FunAction-toiminnassa oli vuoden 2016 aikana yhteensä 25160 käyntikertaa, kun vuonna 2015 vastaava luku oli 20000. Käyntikertojen kasvua selittää osaltaan FunAction-toiminnan laajentuminen Länsi-Helsinkiin vuoden 2016 aikana. Kuluvan vuoden aikana toimintaa on tarkoitus entisestään lisätä läntisessä Helsingissä. FunActionin lukuisille liikuntatunneille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Toimintaan ostetaan 20 euroa maksava FunAction-liikuntakortti, ja kortilla voi osallistua vaikka kaikille FunActionin liikuntatunneille. Vuonna 2016 suosituimpia FunActionin lajeja olivat pallopelit, kiipeily, kuntosali ja kahvakuulailu. Normaalin viikoittaisen liikuntatarjonnan lisäksi FunAction tarjoaa nuorille myös yksilöllistä liikuntaneuvontaa, vuosittaisia hauskoja liikunnallisia retkiä esimerkiksi seikkailu- sekä trampoliinipuistoihin ja kesäisin muun muassa ulko- ja seikkailuliikuntaa, kuten kalliokiipeilyä ja melontaa.

 

Sekä EasySport- että FunAction-liikuntatunteja järjestetään yhteistyössä helsinkiläisten liikuntaseurojen ja -järjestöjen kanssa.

 

Lisätiedot:
Alakouluikäisten EasySport
Tytti Soini, liikunnansuunnittelija
tytti.soini@hel.fi
puh. 040 162 1154

 

Yläkouluikäisten FunAction
Lauri Immonen, lasten ja nuorten liikunnanohjaaja
lauri.immonen@hel.fi
puh. 040 177 9887

Jenna Harainen, lähiöliikuttaja
jenna.harainen@hel.fi
Puh. 050 362 7017

 

Juuso Hämäläinen
Tiedottaja Helsingin kaupungin liikuntavirasto / hallintopalvelut, markkinointi ja viestintä
juuso.hamalainen@hel.fi
Puh. 040 657 3303

Tule ja tutustu http://www.hel.fi/

Liikuntavirasto facebook, twitter, YouTube ja Instagram

Yläkouluikäiset ovat tyytyväisiä FunAction -harrasteliikuntaan. Toimintaa laajennetaan Länsi-Helsingin alueelle nuorten toiveiden mukaan.

 

FunAction -toiminta kysyi Itä-Helsingissä liikuntaa harrastavilta nuorilta mielipidettä minkälaista toimintaa tulisi järjestää Länsi-Helsingissä, koska nuoret ovat oman ympäristönsä asiantuntijoita. FunAction –toiminnassa nuoria otetaan mukaan suunnitteluun ja ideointiin. ”FunActionin laajentuminen Länsi-Helsingin alueelle on mahtava juttu! Lännen nuorten ei tarvitse jatkossa tulla pitkiä matkoja julkisilla kulkuneuvoilla tullakseen yhdelle tai useammalle tunnille. Kynnys tunnille osallistumiseen pienenee ja yhä useampi nuori saadaan liikkeelle.” Tyttö 17 v.

 

Länsi-Helsingissä asiaa kysyttiin Ruuti – toiminnan avulla. Lisätiedot Ruuti – toiminnasta löytyy tästä!

 

FunAction -toiminnan laadusta ja laajentumisesta kysyttiin nuorilta mielipidettä kyselylomakkeella. Kyselyssä oli kymmenen kohtaa, jotka koostuivat nykyisestä toiminnasta, laajentumisesta, markkinoinnista sekä toiminnan tulevaisuudesta. Tulosten perusteella Länsi-Helsinkiin päätettiin järjestää samantapaista toimintaa kuin Itä-Helsingissä on järjestetty nuorille jo vuosien ajan Itä-Helsingissä.

 

Nuorten toiveiden johdosta toiminnan lisäksi tullaan rakentamaan internet-sivu, jonka avulla nuoret voivat toivoa ja ideoida itselleen sopivaa ja mielekästä liikuntaa. Nuorten toiveet ja ideat tulee järjestämään liikuntavirasto yhteistyössä nuorisoasiankeskuksen, liikuntaseurojen ja muiden eri tahojen kanssa. Toimenpiteiden avulla tullaan yhdistämään kaveriporukoita ja yksittäisiä nuoria liikunnallisen aktiviteetin ympärille.

 

Kyselyssä kerättiin myös palautetta jo olemassa olevasta toiminnasta. ”FunAction on tarjonnut minulle pitkäaikaisen harrastuksen ohella elämyksiä, joita en todennäköisesti olisi muuten koskaan kokenut. FunAction -tunnit olivat viikon kohokohtia, joita ei voinut jättää väliin. Toiminnan kautta oli helppo saada myös uusia ystäviä ja tunneilla oli aina hyvä tunnelma.” Nykyään apuohjaajana toimiva tyttö 19v.

 

Lue koko raportti tästä!
Jos haluat olla mukana vaikuttamassa nuorten harrasteliikuntaan, ota yhteyttä!
lauri.immonen@hel.fi
040-1779887

 

Lauri I.

 

Kesäkuu 2015 oli onnistunut FunAction -toiminnan osalta. Kesäkuun aikana FunAction -toimintaan osallistui yhteensä 546 kävijää. Kesätoiminta koostui kesäpelailuista Kannelmäessä ja Aurinkolahdessa. Aurinkolahdessa myös jumpattiin pelien pyöriessä vierellä. Pelailujen lisäksi järjestettiin erilaisia lajikokeiluja sekä kalliokiipeilyä ja melontaa.

 

FunAction -toiminta viettää kesälomaa, mutta pelaamaan pääsee läpi kesän Yökoriksen johdolla. Tutustu Yökoriksen tarjontaan tästä!

 

Liikunnallista ja aurinkoista kesää kaikille!
Syksyn 2015 FunAction -kortit tulevat myyntiin elokuun aikana liikuntaviraston toimipisteisiin.
Syksy 2015 alustavan tarjonnan voit tsekata etusivulta

Lauri I.

 

Kantsu

FunAction tunnit alkavat maanantaina 7.9.2015. Tsekkaa tuntitarjonta etusivulta

Syksyn 2015 FunAction -kortit myynnissä

Liikuntamylly
Itäkeskuksen uimahalli
Jakomäen uimahalli
Latokartanon liikuntahalli
Kisahallin pääkassa
Hinta 20€ (syyskausi 7.9.-18.12.2015)
+ 3€ asiakaskortti (uudet asiakkaat)

Liikuntaviraston toimipisteissä on uudistettu kulunvalvonta. Tämän johdosta kaikkien FunAction -tunneille osallistuvien tulee ostaa asiakaskortti (3€), johon syyskausi (4 kk) ladataan. Asiakaskortti on henkilökohtainen, johon voi aina jatkossa ladata liikuntaviraston palveluita

Syksy 2015 kortti voimassa 7.9. – 18.12.2015

– Oikeuttaa liikkumaan kaikilla FunAction -tunneilla.
– On esitettävä ohjaajalle tai liikuntapaikanhoitajalle.
– On henkilökohtainen.
– Kadonnutta korttia ei korvata.
– Liikuntavirasto ei ole vakuuttanut liikkujia.

 

Lauri I.

 

Syksyn 2016 FunAction -tunnit jatkuvat maanantaina 5.9.2016.

Tsekkaa uusittu ja laajennettu tuntitarjonta etusivulta

Kasvaneeseen lajitarjontaan voit tutustua tästä

 

Syksyn 2016 FunAction -kortit tulevat myyntiin ma 29.8.2016;

  • Liikuntamylly
  • Itäkeskuksen uimahalli
  • Jakomäen uimahalli
  • Latokartanon liikuntahalli
  • Kisahallin pääkassa
  • Pirkkolan uimahalli
    Hinta 20€ (syyskausi 5.9.-16.12.2016)
    + 4€ asiakaskortti (uudet asiakkaat)

Liikuntaviraston toimipisteissä on uudistettu kulunvalvonta. Tämän johdosta kaikkien FunAction -tunneille osallistuvien tulee ostaa asiakaskortti (4€), johon kausi (4 kk) ladataan. Asiakaskortti on henkilökohtainen, johon voi aina jatkossa ladata liikuntaviraston palveluita.


Syksy 2016 kortti voimassa 5.9. – 16.12.2015

– Oikeuttaa liikkumaan kaikilla FunAction -tunneilla. (60 h/viikko)
– On esitettävä ohjaajalle tai liikuntapaikanhoitajalle.
– On henkilökohtainen.
– Kadonnutta korttia ei korvata.
– Liikuntavirasto ei ole vakuuttanut liikkujia.


Lauri I.

FunAction instagram kuvakisa:

  • 14.3. – 31.3.2016
  • Ota kuva FunAction –tunnilta
  • Lataa kuva Instagramiin ja käytä #FunAction ja #FunActionkuvakisa2016
  • Kaksi parasta kuvaa palkitaan 50€ lahjakortilla Intersport Puhos
  • Palkinnot arvotaan huhtikuun alussa. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti

FunAction instagramissa

 

Lauri I.

FunAction -kesätoiminta käynnistyi tiistaina 31.5.2016 Aurinkolahdessa kesäpelailujen ja LivUlkoTreenin merkeissä. Täydellä teholla startattiin maanantaina 6.6.2016 kun koululaisten kesälomat käynnistyvät. Osa kesän aktiviteeteistä on jo lähes täynnä, mutta mukaan mahtuu edelleen. Tsekkaa koko tarjonta kesä 2016 -sivulta

 

  • Maanantaisin kalliokiipeilyä Käärmekalliolla sekä kesäpelailuja Kannelmäessä
  • Tiistaisin kesäpelailut Aurinkolahdessa ja Pitäjänmäessä
  • Keskiviikkoisin kesäpelailut Roihuvuoressa
  • Torstaisin melontaa Pikkukosken uimarannalta
  • Perjantaisin lajikokeiluja eri paikoissa

 

Lauri I.

Kevään FunAction tunnit jatkuvat maanantaina 11.1.2016
Kevään 2016 FunAction -kortit tulevat myyntiin 2.1.2016

FunAction -kortin voi ostaa seuraavista paikoista:

Liikuntamylly
Itäkeskuksen uimahalli
Jakomäen uimahalli
Latokartanon liikuntahalli
Kisahallin pääkassa
Pirkkolan uimahalli

Hinta 20€ (kevätkausi 11.1. – 29.4.2016)
+ 4€ asiakaskortti (uudet asiakkaat)

Liikuntaviraston toimipisteissä on uudistettu kulunvalvonta. Tämän johdosta kaikkien FunAction -tunneille osallistuvien tulee ostaa asiakaskortti (4€), johon kevätkausi (4 kk) ladataan. Asiakaskortti on henkilökohtainen, johon voi aina jatkossa ladata liikuntaviraston palveluita

 

Kevät 2016 kortti voimassa 11.1. – 29.4.2016

– Oikeuttaa liikkumaan kaikilla FunAction -tunneilla.
– On esitettävä ohjaajalle tai liikuntapaikanhoitajalle.
– On henkilökohtainen.
– Kadonnutta korttia ei korvata.
– Liikuntavirasto ei ole vakuuttanut liikkujia.

 

Katso ja tulosta FunAction Kevät 2016 tuntitarjonta tästä!

Aikataulut löytyvät myös etusivulta!

Lauri I.

Kevät 2018 FunAction -tunnit pyörähtävät käyntiin maanantaina 8.1.2018

Alustava tuntitarjonta tästä

Lajitarjonta tästä

 

Kevät 2018 FunAction -kortit tulevat myyntiin ma 2.1.2018;

  • Liikuntamylly
  • Itäkeskuksen uimahalli
  • Jakomäen uimahalli
  • Latokartanon liikuntahalli
  • Kisahallin pääkassa
  • Pirkkolan uimahalli

 

FunAction -kortti

  • Hinta 20€ (kevätkausi 8.1. – 27.4.2018) + 4€ asiakaskortti (uudet asiakkaat)
  • Kevät 2018 kortti voimassa 8.1. – 27.4.2018
  • Oikeuttaa liikkumaan kaikilla FunAction -tunneilla. (68 h/viikko)
  • On esitettävä ohjaajalle tai liikuntapaikanhoitajalle.
  • On henkilökohtainen.
  • Kadonnutta korttia ei korvata.
  • Helsingin kaupunki ei ole vakuuttanut liikkujia.

 

Lauri I.

Katso ja tulosta kevään tuntitarjonta tästä!
Viikottaiset FunAction harrastetunnit löydät myös aina sivujemme etusivulta. HUOM! Katso kunkin tunnin kohdalta lisätiedot + näppäimestä.
Lajikuvauksiin voit tutustua tästä!

Kevään 2017 FunAction -kortit myynnissä;

  • Liikuntamylly
  • Itäkeskuksen uimahalli
  • Jakomäen uimahalli
  • Latokartanon liikuntahalli
  • Kisahallin pääkassa
  • Pirkkolan uimahalli
    Hinta 20€ (kevätkausi 9.1.-28.4.2017)
    + 4€ asiakaskortti (uudet asiakkaat)

Liikuntaviraston toimipisteissä on uudistettu kulunvalvonta. Tämän johdosta kaikkien FunAction -tunneille osallistuvien tulee ostaa asiakaskortti (4€), johon kausi (4 kk) ladataan. Asiakaskortti on henkilökohtainen, johon voi aina jatkossa ladata liikuntaviraston palveluita.


Kevät 2017 kortti voimassa 9.1. – 28.4.2017

– Oikeuttaa liikkumaan kaikilla FunAction -tunneilla. (62 h/viikko)
– On esitettävä ohjaajalle tai liikuntapaikanhoitajalle.
– On henkilökohtainen.
– Kadonnutta korttia ei korvata.
– Liikuntavirasto ei ole vakuuttanut liikkujia.


Lauri I.

Liikuntamyllyssä järjestetään FunAction KickOff –tapahtumat tiistaina 29.8. & keskiviikkona 30.8.2017. Ilmoita koulusi mukaan toiminnalliseen päivään!

 

Kahden päivän aikana Liikuntamyllyyn odotetaan saapuvan noin 2500 oppilasta. Lajitarjonta tulee tänäkin vuonna olemaan monipuolinen. Osallistujat pääsevät kokeilemaan mm. pingistä, koripalloa, salibandyä, parkouria, trampoliinia, sulkapalloa, kiipeilyä, frisbee golfia, yleisurheilua, joogaa, teqballia sekä amerikkalaista jalkapalloa, baseballia, omankehonpainoharjoittelua, , joogaa, kickbikeä, norsufutista, kuntosalia. DJ:n soittaman musiikin tahdissa liikkumaan pääsevät sekä yläkoulujen oppilaat että opettajat.

 

Viime vuoden tapahtuman palautetta: ”Mahtava tapahtuma. Tankkaa oppilaiden alkusyksyyn tosi hyvää liikuntabuustia. Ajoitus on loistava. Juuri kun on saatu koululiikunta alkuun, tarjotaan tilaisuus kokeilla kaikkea mahdollista Liikuntamyllyssä, voi tutustua uusiin lajeihin, höntsäillä toisten koulujen oppilaiden kanssa, napata vinkkejä erilaisista harrastusmahdollisuuksista ja ennen kaikkea pitää hauskaa liikkuen. Paikalla olevat ohjaajat ovat ihania; huolehtivat yksinäisistä, jututtavat istuskelevia ja nappaavat arimmatkin uskaltamaan uuteen liikuntakokeiluun. Me Latiksen opet ja oppilaat olemme vielä tosi hyvässä asemassa, kun matka Liikuntamyllyyn taittuu mukavasti pyörällä tai kävellen.” Latokartanon sekä Jakomäen kouluissa liikunnanopettajana toimiva Satu Nurkka summaa tapahtuman jälkeen.

 

Toiminnallisia päiviä yhdessä liikuntaviraston FunAction -toiminnan kanssa toteuttaa mm.
HNMKYn Yökoris
Pantterit
EräViikingit
Voimisteluseura
Helsinki Disc Golf Vikings
Liikuntamylly
Helsinki Wolverines
Suomen Taekwondoliitto
Myllypuron mediakirjasto
Nuorisoasiankeskus
Liikkuva koulu

 

Tiedustelut ja ilmoittautumiset:
lauri.immonen@hel.fi
Viimeinen ilmoittautumispäivä 31.5.2017

 

Lauri I.
Jenna H.

 

Talviloman suurin nuorten tapahtuma Reaktori tulee taas!

 

Messukeskuksessa on talvilomaviikolla tarjolla puolen hehtaarin verran toiminnallista ohjelmaa yli 13- vuotiaille nuorille. Tapahtuma tarjoaa nuorille ilmaista loma-ajan toimintaa nyt jo neljättätoista kertaa peräkkäin. Tänä vuonna Reaktori kokoaa yhteen entistä hulppeamman määrän erilaisia harrastusten kokeilumahdollisuuksia. Esillä on runsaasti liikuntaa!

 

Nähdään Reaktorissa FunActionin treenipisteellä!

 

Reaktori 21. –23.2.
ke–pe klo 13–20
Messukeskus, Messuaukio 1

 

Seuraavat FunAction harrasteliikuntatunnit lomailevat perjantaina 22.6.

 

Pihapelit klo 13.00-14.30 (Kisalli)
Tennis klo 14.00-15.00 (Roihuvuoren liikuntapuisto)
Kuntonyrkkeily klo 15.00-16.00 (Savate Club)

 

Mukavaa Juhannusta!

FunAction Unelmien liikuntapäivä
Liikuntamyllyssä (Myllypurontie 1)
Ti 10.5.2016
klo 15.00–17.00
Tarjolla;
Pingistä
Sulkapalloa
Sählyä
Korista
Kiipeilyä
Yleisurheilua
Kuntosalia

 

Tule porukalla tai yksin pelaamaan ja liikkumaan! Tapahtuma on maksuton ja kaikille ikäryhmille suunnattu
#UnelmienLiikuntapäivä #FunAction

 

Lauri I.

FunAction -tunnit käyntiin maanantaina 4.9.2017.

Katso tuntitarjonta etusivulta

Syksyn 2017 FunAction -kortit myynnissä;

  • Liikuntamylly
  • Itäkeskuksen uimahalli
  • Jakomäen uimahalli
  • Latokartanon liikuntahalli
  • Kisahallin pääkassa
  • Pirkkolan uimahalli
    Hinta 20€ (syyskausi 4.9.-15.12.2017)
    + 4€ asiakaskortti (uudet asiakkaat)

FunAction -syksy 2017 kortti voimassa 4.9. – 15.12.2017

– Oikeuttaa liikkumaan kaikilla FunAction -tunneilla.
– Esitettävä ohjaajalle tai liikuntapaikanhoitajalle.
– Henkilökohtainen.
– Kadonnutta korttia ei korvata.
– Helsingin kaupunki ei ole vakuuttanut liikkujia.

 

Lauri I.

Helsingissä on tänäkin suvena mahdollisuus käydä jalkapalloilemassa maksuttomilla vapaaharjoitteluvuoroja tekonurmikentillä ympäri kaupunkia. Arkisin kenttien peliaika on kello 16.00 – 18.00 ja viikonloppuisin kello 10.00 – 12.00. Kausi on jo käynnissä ja jatkuu aina syyskuun loppuun asti.

 

Kesäkauden höntsävuoroajat ja -paikat

  • Lauttasaaren liikuntapuisto, os. Lahnalahdentie 4
    ti, to klo 16.00 – 18.00 ja la klo 10.00 – 12.00
  • Munkkiniemi, os. Kadetintie 2
    ma, ke ja pe klo 16.00 – 18.00 sekä su klo 10.00 – 12.00
  • Talin liikuntapuisto, os. Purotie 8
    ma, ke ja pe klo 16.00 – 18.00 sekä su klo 10.00 – 12.00
  • Pirkkolan liikuntapuisto, Pirkkolan metsätie 6
    ti ja to klo 16.00 – 18.00 sekä la klo 10.00 – 12.00
  • Brahenkenttä, os. Helsinginkatu 24
    ma klo 17.00 – 18.00 sekä ke ja pe klo 16.00 – 18.00
  • Käpylän liikuntapuisto, os. Mäkeläntie 72
    ti ja to klo 16.00 – 18.00 sekä la klo 10.00 – 12.00
  • Meilahden liikuntapuisto, os. Zaidankatu 7
    ma klo 16.00 – 18.00
  • Töölön pallokenttä 6, os. Urheilukatu 2
    ti, to klo 16.00 – 18.00 sekä la klo 10.00 – 12.00
  • Velodromin ulkokenttä, Mäkelänkatu 70
    ma klo 16.00 – 18.00
  • Kontulan liikuntapuisto, os. Tanhuantie 4
    ma, ke ja pe klo 16.00 – 18.00 sekä su klo 10.00 – 12.00
  • Myllypuron liikuntapuisto, os. Myllytontunpolku 1
    ti, to klo 16.00 – 18.00 ja la klo 10.00 – 12.00
  • Roihuvuori, os. Satumaanpolku 4
    ma klo 16.00 – 18.00

 

Linkki liikuntaviraston sivuille

Tänäkin suvena helsinkiläisiä jalkapallon ystäviä hellitään maksuttomilla vapaaharjoitteluvuoroilla. Tekonurmilla peliaika on arkisin kello 16.00 – 18.00 ja viikonloppuisin kello 10.00 – 12.00. Kausi on jo käynnissä ja jatkuu aina syyskuun loppuun asti.

 

Kesäkauden höntsävuoroajat ja -paikat

Lauttasaaren liikuntapuisto
ti, to klo 16.00 – 18.00
la klo 10.00 – 12.00

Munkkiniemenkenttä
ma, ke ja pe klo 16.00 – 18.00
su klo 10.00 – 12.00

Talin liikuntapuisto
ma, ke ja pe klo 16.00 – 18.00
su klo 10.00 – 12.00

Pirkkolan liikuntapuisto
ti ja to klo 16.00 – 18.00
la klo 10.00 – 12.00

Brahenkenttä
ma klo 17.00 – 18.00
ke ja pe klo 16.00 – 18.00

Käpylän liikuntapuisto
ti ja to klo 16.00 – 18.00
la klo 10.00 – 12.00

Meilahden liikuntapuisto
ma klo 16.00 – 18.00

Töölön pallokenttä 6
ti, to klo 16.00 – 18.00
la klo 10.00 – 12.00

Velodromin ulkokenttä
ma klo 16.00 – 18.00

Kontulan liikuntapuisto
ma, ke ja pe klo 16.00 – 18.00
su klo 10.00 – 12.00

Myllypuron liikuntapuisto
ti, to klo 16.00 – 18.00
la klo 10.00 – 12.00

Roihuvuoren liikuntapuisto
ma klo 16.00 – 18.00

 

Lisätiedot tästä!

 

Samuli & Lauri I.

Kevään viimeinen K- pop- tunti järjestetään perjantaina 27.4. klo 18.00-19.00 poikkeuksellisesti Kontulan toimintakeskus Luupin sijasta Itäkeskuksen nuorisotalo Kipinässä.

Nuorisotalo sijaitsee kulttuurikeskus STOAN yhteydessä ostoskeskusta vastapäätä, osoitteessa Turunlinnantie 1 A

Kalliokiipeilyä

  • Naulakallio (Naulakalliontie 11)
  • Maanantai 11.5.2015
  • Maanantai 18.5.2015
  • klo. 16.00 – 18.00
  • Kokoontuminen klo 16.00 Naulakalliontie 11
  • Mellunmäen metroasemalta kävellen 5-10 min
  • Maksuton

Ilmoittautuminen
040-1779887
lauri.immonen@hel.fi

Tervetuloa mukaan!

DCIM105GOPRO

Lauri I.

Viikoittaiset FunAction -tunnit päättyvät kevään 2016 osalta pe 29.4.2016.
Syksyn viikottaiset vakiotunnit jatkuvat 5.9.2016. Alustava kalenteri on tekeillä. Aikatauluista tiedoitetaan kesän aikana.

 

FunAction -toiminta järjestää toukokuussa yläkouluikäisille maksuttomia liikuntamahdollisuuksia. Toukokuussa pääsee liikkumaan maksutta seuraavasti:

Kuntosali
Pirkkolan liikuntapuiston uimahallin kuntosali
Pirkkolan metsätie 6
Haluatko treenata kuntosalilla ja päästä kesäkuosiin?
Tiistaisin
Klo. 15.30 – 17.00
3.5. – 31.5.2016 (ei 17.5.)

Startti
Liikuntamylly
Myllypurontie 1
Liikuntamyllyssä pääset kokeilemaan eri lajeja. Esimerkiksi koripalloa, sählyä, sulkapalloa yms.
Keskiviikkoisin
Klo. 17.00 – 18.00
4.5. – 25.5.2016
Kiipeily
Liikuntamylly
Myllypurontie 1
Keskiviikkoisin
Klo. 16.00 – 17.30
4.5. – 25.5.2016
Tennis
Roihuvuoren liikuntapuisto
Satumaanpolku 4
Keskiviikkoisin
Klo. 16.00 – 18.00
4.5. – 6.7.2016

Tsekkaa kesän FunAction tarjonta tästä!

Lauri I.

Kevään 2017 FunAction -kortit nyt myynnissä;

  • Liikuntamylly
  • Itäkeskuksen uimahalli
  • Jakomäen uimahalli
  • Latokartanon liikuntahalli
  • Kisahallin pääkassa
  • Pirkkolan uimahalli
    Hinta 20€ (kevätkausi 9.1.-28.4.2017)
    + 4€ asiakaskortti (uudet asiakkaat)

Liikuntaviraston toimipisteissä on uudistettu kulunvalvonta. Tämän johdosta kaikkien FunAction -tunneille osallistuvien tulee ostaa asiakaskortti (4€), johon kausi (4 kk) ladataan. Asiakaskortti on henkilökohtainen, johon voi aina jatkossa ladata liikuntaviraston palveluita.


Kevät 2017 kortti voimassa 9.1. – 28.4.2017

– Oikeuttaa liikkumaan kaikilla FunAction -tunneilla. (62 h/viikko)
– On esitettävä ohjaajalle tai liikuntapaikanhoitajalle.
– On henkilökohtainen.
– Kadonnutta korttia ei korvata.
– Liikuntavirasto ei ole vakuuttanut liikkujia.


Lauri I.

FunAction KickOff –tapahtumat järjestettiin 19.8. & 20.8.2015 Liikuntamyllyssä, Helsingin Myllypurossa. Mukana oli peräti yhdeksän yläkoulua ympäri Helsinkiä.

 

Lähes 2000 yläkoulun oppilasta saapui kahden päivän aikana Liikuntamyllyyn liikkumaan ja nauttimaan liikunnallisista päivistä. Lajitarjonta oli laaja ja musiikki soi aamusta iltapäivään kahden DJn voimin. Erilaisia liikuntalajeja pääsi kokeilemaan useilla eri pisteillä; kahvakuula, pingis, koris, sähly, parkour, trampoliini, sulkapallo, kiipeily, frisbee golf ja monet muut lajit vetivät nuoria liikkumaan. Näiden lajien lisäksi ohjausta oli mm. venyttely ja LIVcore -demotunneilla. Core ja venyttely -demot olivat varsinkin opettajien suosiossa. Näiden lisäksi tanssittiin MTV ja Hip Hop demotunneilla.

 

Kiitokset tapahtuman järjestämisestä
Yökoris
SSV
Voimisteluseura Helsinki
Disc Golf Vikings
Footlight
Liikuntamylly
Aseman lapset ry – Walker bussi

 

Lauri I.

Liikuntamyllyn FunAction-päivä ke 18.10.2017

Keskiviikko 18. lokakuuta kello 15.00-19.00 Liikuntamyllyssä vietetään yläkoululaisille suunnattua FunAction-päivää, jonka aikana muun muassa kiipeillään, pelataan pallopelejä sekä kuntoillaan bodyweight tunnilla. Pallopelejä pelataan kello 17.00 asti. Paikalla on myös dj pyörittämässä levyjä ja antamassa sopivat rytmit syyslomamenolle. Mukaan menoon voi hypätä Liikuntamyllyn sisäänpääsymaksulla tai syyskauden 2017 FunAction-korttia näyttämällä.
Koripallo 15.00 – 17.00
Sulkapallo 15.00 – 17.00
Teqball 15.00 – 17.00
Sähly 17.00 – 18.00
Kiipeily 17.00 – 18.30
Bodyweight 18.00 – 19.00

Facebook -linkki

 

FunAction-retki TÄYNNÄ

Lisäksi FunAction järjestää syyslomalla maksuttoman retken yhteistyössä Operaatio pulssin kanssa. Retki järjestetään tiistaina 17.10.2017. Tuolloin kohteena on viime vuoden tapaan Rush- trampoliinipuisto Valimon juna-aseman vieressä. Lähtö retkelle tapahtuu Kannelmäen nuorisotalolta klo 12.15. Vapaita paikkoja voi tiedustella sähköpostitse osoitteesta operaatiopulssi@hel.fi tai puhelimitse Operaatio Pulssin Aino Ullgrenilta 040 6646773

 

Syyslomaviikolla FunActionin liikuntatunnit pyörivät pääosin normaalisti, mutta seuraavat tunnit ovat syysloman ajan tauolla:

Game of Skills (Kannelmäen peruskoulu)
Sulkapallo (Kannelmäen peruskoulu)

 

Lauri I.
Jenna H.

Liikuntamyllyssä riitti naurua ja liikunnan iloa tiistaina 8.5. kun noin 1000 kuudesluokkalaista ympäri Helsinkiä tutustui FunActioniin Kick off- tapahtuman merkeissä. Päivän aikana nähtiin hienoja koreja, upeita syöttöjä, pitkiä palloralleja, mahtavia tanssiliikkeitä, itsensä haastamista korkeuksissa, taitavia heittoja sekä lyöntejä ja ennen kaikkea paljon hymyileviä nuoria.

 

Tapahtumassa nuorilla oli mahdollisuus tutustua kattavaan tarjontaan eri liikuntalajeja oman mielenkiintonsa mukaan. Nuoret liikkuivat sulkapallon, koripallon, hiphop- tanssin, salibandyn, pesäpallon, nyrkkeilyn, telinevoimistelun, norsufutiksen, lacrossen, maahockeyn, sirkuksen, pingiksen, kiipeilyn, golfin ja frisbeegolfin parissa.

 

Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Liikkuvan Koulun sekä useiden yhteistyöseurojen kanssa. Mukana tapahtumassa olivat Chiefs- Helsinki lacrosse club, Danceteam internaitonal, Eräviikingit, Hockeyliitto, Kontu, Myllypuron Mediakirjasto, Pantterit, Roihu, Sirkus Magenta, Suu- ja terveydenhuolto, VSH ja Yökoris.

Talvilomaviikolla Myllypuron Liikuntamyllyssä (Myllypurontie 1) järjestetään monipuolista liikuntaa. Liikuntamyllyssä on tarjolla paljon eri liikuntalajeja ma 22. ja ti 23. helmikuuta molempina päivinä kello 12.30–15.30.

 

Liikuntamyllyssä piisaa toimintaa sekä ala- että yläkoululaisille, kun FunAction ja EasySport liikuttavat kaikkia halukkaita. Tarjolla on muun muassa kiipeilyä, pingistä, pomppupatjaa, korista, sählyä ja kaikkea muuta kiva.
Hinta; 1,50€/päivä tai FunAction -kortti (kevät 2016)
Ei ennakkoilmoittautumista.
Talvilomaviikon urheilulliset hauskanpidot järjestetään yhdessä helsinkiläisten urheiluseurojen kanssa.
HUOM! Kaikki FunAction -liikuntatunnit pyörivät normaalisti myös talvilomaviikolla!


Maanantaina
 22.2.2016 klo. 12.30 – 15.30
Tiistaina 23.2.2016 klo. 12.30 – 15.30
Kiipeily
Koris
Sähly
Pingis
Sulkapallo
Trampoliini
Pomppupatja

 

EasySportin lisätiedot: http://www.easysport.fi/

 

Lauri I.

Liikuntamyllyssä järjestettiin FunAction KickOff –tapahtumat 30.8. & 31.8.2016. Mukana oli peräti kymmenen yläkoulua ympäri Helsinkiä.

 

Noin 2300 oppilasta saapui kahden päivän aikana Helsingin Myllypurossa sijaitsevaan Liikuntamyllyyn liikkumaan ja nauttimaan liikunnallisista FunAction KickOff –tapahtumista. Lajitarjonta oli jälleen kerran todella laaja sekä musiikki soi aamusta iltapäivään kahden HNMKY:n yökoriksen DJn tahdissa. Erilaisia liikuntalajeja oli runsaasti. Tapahtumissa pääsi kokeilemaan muun muassa pingistä, koripalloa, salibandyä, parkouria, trampoliinia, sulkapalloa, kiipeilyä, frisbee golfia, taekwondoa, yleisurheilua sekä amerikkalaista jalkapalloa. Näiden lisäksi Hip Hop tanssilajikokeiluna oli todella suosittu.

 

KickOff –päivät liikuttivat sekä yläkoulujen oppilaita että koulujen opettajia.

 

”Mahtava tapahtuma. Tankkaa oppilaiden alkusyksyyn tosi hyvää liikuntabuustia. Ajoitus on loistava. Juuri kun on saatu koululiikunta alkuun, tarjotaan tilaisuus kokeilla kaikkea mahdollista Liikuntamyllyssä, voi tutustua uusiin lajeihin, höntsäillä toisten koulujen oppilaiden kanssa, napata vinkkejä erilaisista harrastusmahdollisuuksista ja ennen kaikkea pitää hauskaa liikkuen. Paikalla olevat ohjaajat ovat ihania; huolehtivat yksinäisistä, jututtavat istuskelevia ja nappaavat arimmatkin uskaltamaan uuteen liikuntakokeiluun. Me Latiksen opet ja oppilaat olemme vielä tosi hyvässä asemassa, kun matka Liikuntamyllyyn taittuu mukavasti pyörällä tai kävellen.”
Summasi Latokartanon sekä Jakomäen kouluissa liikunnanopettajana toimiva Satu Nurkka tapahtuman jälkeen.

 

Tapahtumapäiviä oli järjestämässä
HNMKYn Yökoris
Pantterit
EräViikingit
Voimisteluseura Helsinki
Disc Golf Vikings
Liikuntamylly
GS Demons
Suomen Taekwondoliitto
Myllypuron mediakirjasto
Nuorisoasiankeskus

 

 

Lauri I.

Nelli on touhunnut liikunnan parissa pikku tytöstä asti.  – ”Aloin pelaamaan tennistä heti kun maila pysyi kädessä ja ala-asteen pihalla pelattiin kavereiden kanssa kaikenlaisia pallopelejä. Yläasteen alussa halusin aloittaa parhaan ystäväni kanssa yhteisen liikuntaharrastuksen.”

 

Helsingin kaupungin liikuntavirasto aloitti vuonna 2009 FunAction-harrasteliikunnan tuottamisen 13–17- vuotiaille nuorille. Tavoitteena on tarjota nuorille laadukasta vapaa-ajan tekemistä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi liikunnan keinoin. FunAction -harrasteliikunta on matalan kynnyksen liikuntamahdollisuus kaikille nuorille.

 

Nellin kaverin äiti suositteli tunteja, sillä he eivät olleet varmoja minkä lajin he haluaisivat aloittaa. Toiminta antoi mahdollisuuden kokeilla edullisesti monia eri lajeja. – ”Päätimme mennä kokeilemaan kiipeilyä Liikuntamyllyyn. Tunnin jälkeen kävimme ostamassa kortit, niin hauskaa meillä kiipeillessä oli. Kävin yläasteella joka viikko kiipeily-, koripallo-, nyrkkeily- ja sulkapallotunneilla. Kokeilin myös satunnaisesti muita lajeja. Odotin tunteja joka viikko innolla. ”

 

Vapaaehtoisuudesta töihin

Nelli ei enää käy tunneilla aktiivisesti, mutta on ollut töissä FunAction-toiminnassa. Hän vetää tennistunteja ja on ollut mukana myös tapahtumissa vuosien varrella. Nelli päätyi töihin vapaaehtoistoiminnan kautta. Vapaaehtoistyötä helsinkiläisnuorista on tehnyt noin joka kolmas.  Helsinkiläisnuoret harrastavat liikuntaa saman verran kuin pääkaupunkiseudulla keskimäärin.

Nellistä oli hauskaa päästä liikunnanohjaajien mukaan kesätapahtumiin, ja samalla saada huomaamattaan myös työkokemusta. Jokainen nuori tarvitsee Nellin mielestä sen yhden aikuisen, joka luottaa ja antaa nuorelle ensimmäisen mahdollisuuden päästä mukaan työelämään.

– ”Minä sain ensimmäisen mahdollisuuteni toiminnan kautta 16-vuotiaana, kun pääsin oikeisiin kesätöihin ja tennisohjaajaksi. Olen ollut toiminnassa mukana jo noin kuusi vuotta. Suurin syy tunneilla viihtymiseen oli se, että tunneilla sai tuntea aitoa liikkumiseniloa ja olevansa riittävän hyvä.”

 

Paineetonta kannustamista

Tennisharrastuksessa Nelli koki välillä paineita ja odotuksia täydellisistä suorituksista.  FunAction-tunneilla tunnelma oli Nellistä rento ja kannustava. Sen lisäksi Nelli kertoo että toiminta perustuu nuorten kuuntelemiseen ja tukemiseen. Nuoret pääsivät mukaan vaikuttamaan toimintaan. Esimerkiksi päättämään mitä uusia lajeja toimintaan otettiin mukaan.

– ”Kaikilla tunneilla oli myös upeita asiantuntevia ohjaajia. Oma kunto ja liikuntataidot kehittyivät vauhdilla. Liikunnasta tuli minulle vielä rakkaampaa kuin ennen.”

 

Kokeilu ja kaverit

Nelli on päässyt kokemaan asioita, joita ei olisi varmaan koskaan muuten kokenut, esimerkiksi kalliokiipeillyt ja laskeutunut Liikuntamyllyn katolta.

– ”En varmasti tule koskaan unohtamaan hauskimpia muistojani FunAction -toiminnasta kuten kesän suppailu ja veteen kaatuilu vaateet päällä tai laskeutumista kaatosateessa Käärmekalliota alas kirkkaan keltaisissa Liikuntaviraston sadetakeissa.”

 

 

”Toiminnan kautta sain uusia ystäviä, monta upeaa muistoa ja ensimmäisen kesätyöpaikkani. FunAction -toiminta on siis antanut minulle paljon enemmän kuin koskaan odotin, kun monta vuotta sitten kävelin ensimmäiselle FunAction -tunnilleni.”

 

Teksti

Nelli Tuomola
Pirjo Mattila, suunnittelija, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus
Lauri I.

Suosittu FunAction K-pop tanssitunti rantautuu Pikku Huopalahden nuorisotalolle. Ensimmäinen tunti on maanantaina 5.3. klo 19.00-20.00.

 

Tunti järjestetään yhteistyössä Pikku Huopalahden alueen urheiluaseuran kanssa.

 

Tule rohkeasti kokeilemaan K-Pop tanssia yksin tai kaverin kanssa.

13-17 vuotiaille nuorille tarjolla kesäkuussa

  • Kesäpelailut Kannelmäen liikuntapuistossa ja Aurinkolahden uimarannalla. Peleinä katukoris, futis, frisbeegolf, sähly jne. Mukana peleissä Yökoris
  • Lajikokeilut; seikkailurata (Korkee, Mustikkamaa), frisbeegolf (Kivikon liikuntapuisto) ja SUP-melontaa (Twenty Knots, Kalastajatorppa).
  • Melontaa pikku kosken uimarannalta ja kalliokiipeilyä Käärmekalliolla

Tsekkaa tarkemmat aikataulut Kesä 2015

FunAction -kesätoiminta ma 1.6. – ti 30.6.2015.

Lauri I.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

MAKSUTTOMAT YLEISÖLUISTELUT KAUDELLA 2017-2018

Helsingin jäähalleissa järjestetään maksuttomia yleisöluisteluvuoroja kuntalaisille. Vuorot alkavat syksyllä ja jatkuvat kevääseen. Tarjolla on vuoroja sekä ilman mailoja että mailojen kanssa luisteleville. Luistimien teroitus on mahdollista Malmin, Myllypuron ja Paloheinän jäähalleissa.

 

Yleisöluisteluvuorot kaudella 2017–2018

Pirkkolan jäähalli 2
6.9.2017–25.4.2018
keskiviikko 13.30–15.00 mailavuoro
keskiviikko 15.30–17.00 ilman mailoja
lauantai klo 9.30–11.00 ilman mailoja
marraskuun puoleen väliin asti, jatko ilmoitetaan myöhemmin

 

Oulunkylän jäähalli
4.9.–6.11.2017
maanantai 17.30–19.00

 

Malmin jäähalli
1.9.2017–27.4.2018
perjantai
kenttä 2. klo 13.00–14.00 mailojen kanssa
kenttä 3. klo 13.15–14.15 ilman mailoja
Luistimien teroitus, puh. 050 575 6487
Mahdolliset peruutukset/muutokset katsottava Malmin jäähallin nettisivuilta.

 

Myllypuron jäähalli
7.9.2017 alkaen
torstaisin klo 13.00–14.45

Mahdolliset peruutukset/muutokset katsottava Myllypuron jäähallin nettisivuilta.

 

Paloheinän jäähalli
7.9.2017–26.4.2018
torstaisin
kenttä 1. klo 13.00–14.00 ilman mailoja
kenttä 2. klo 13.15–14.15 mailojen kanssa

Teroituspalvelu puh. 050 406 8162
Ma–Pe 16.30–20.00
La 12.00–16.00
Su 11.00–16.00
Mahdolliset peruutukset/muutokset katsottava Paloheinän jäähallin nettisivuilta.

 

Huom! Muutokset mahdollisia.

 

 

Lisätiedot

 

Lauri I.

Pääsiäisenä 14.4. – 17.4. ei pidetä FunAction – tunteja.

 

Helsingin kaupungin liikuntapaikoissa on poikkeusaukioloaikoja pääsiäisenä 13.-17.4.2017
Kiirastorstaina 13.4. sisäliikuntapaikat sulkevat ovensa pääosin normaalia aiemmin.
14.-15.4. sisäliikuntapaikat ovat kiinni, mutta jo sunnuntaina 16.4. Itäkeskuksen uimahalliin pääsee kuntoilemaan. Maanantaina 17.4. osa sisäliikuntapaikoista on auki poikkeusaukioloajoin, ja tiistaina 18.4. sisäliikuntapaikat palvelevat jälleen normaalein aukioloajoin.

 

Myös vappuna 30.4.-1.5. kaupungin liikuntapaikoissa on poikkeusaukioloaikoja.

Liikuntapaikkojen kaikki aukioloajat sekä poikkeusaukioloajat voi tarkistaa seuraavista linkeistä:
Uimahallit
Kunto- ja voimailusalit
Liikuntahallit
Jäähallit
Liikuntapuistot, kentät ja lähiliikuntapaikat

 

 

Personal trainer kouluissa innostaa nuoria liikkumaan

 

Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden Liikkuva koulu -toiminnan kärkitavoite vuodelle 2017 on nuorten liikuntaneuvontatoiminnan kehittäminen. Tarve on etenkin yläkouluikäisillä, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän, ovat mahdollisesti arkoja liikkumaan ryhmässä tai joilta puuttuu kaveri, jonka kanssa harrastaa liikuntaa.

– Liikkuva koulu -ohjelmassa mallinnettu personal trainer -toimintamalli kouluissa antoi sysäyksen suunnittelutyölle, kertoo liikunnansuunnittelija Tytti Soini Helsingin kaupungin liikuntapalveluista, liikuntaan aktivoinnin ja liikunnallisen elämäntavan edistämisen yksiköstä.

– Personal trainer sanana luo positiivisen vivahteen. Halusimme lähteä pilottiluonteisesti kokeilemaan, kuinka tärkeä kohderyhmämme ottaisi vastaan uudentyyppisen toimintamuodon ja saisimmeko toimintaan mukaan juuri ne, jotka siitä eniten hyötyisivät.

 

Erilaisille liikunta-aktiivisuutta tukeville toimenpiteille on tarvetta. Keväällä 2016 julkaistussa LIITU-tutkimuksessa yläkouluikäisistä suomalaisnuorista enää neljäsosa saavutti liikuntasuosituksen eli liikkui reippaasti vähintään tunnin päivittäin. Liian vähäisen liikkumisen taustalla on monia syitä ja on tärkeää, että tukitoimenpiteet suunnitellaan kohderyhmän tarpeita ajatellen.

Koulu-PT:n tarkoituksena ei ole korvata opettajia. On kyse koulun ulkopuolelta tulevasta tukitoiminnasta, jota tehdään tiiviissä yhteistyössä koulun henkilökunnan ja kouluterveydenhuollon kanssa. Opettajat ja terveydenhoitajat osaavat tunnistaa ja ohjata koulu-PT:lle niitä oppilaita, joille toiminnasta saattaisi olla hyötyä. Oppilas tekee itse päätöksen, onko hän halukas ja valmis osallistumaan toimintaan.

PT-toimintaa voidaan toteuttaa koulun tai kunnan ulko- ja sisäliikuntatiloissa, ja oppilas osallistuu toimintaan pääosin kouluaikana. PT-toiminnan sisältö suunnitellaan nuoren toiveiden ja tavoitteiden mukaan ja toteutettavien resurssien puitteissa. Tavoitteena on antaa eväitä oman elämän hallintaan, lisätä myönteisiä kokemuksia liikunnasta ja kannustaa nuorta omaa hyvinvointia lisääviin tekoihin.

 

Pilottikokeilusta myönteinen palaute

Helsingin Liikkuvan koulun liikunnanohjaaja Aleksi Haavisto on toteuttanut kevään 2017 aikana PT-toimintaa mm. Käpylän ja Aleksis Kiven peruskoulujen oppilaiden parissa. Vaikka kokemusta on vielä vähän, Aleksi Haavisto näkee PT-toiminnalle tilausta yläkouluissa.

– Kaikki keväällä mukaan tulleet oppilaat sitoutuivat toimintaan, mikä näkyi vähitellen tapaamisten myötä esimerkiksi nuoren arkiliikunnan lisääntymisenä, ryhdin parantumisena sekä kehittyneenä sosiaalisena rohkeutena.

 

Myös opettajat ovat antaneet pilotista myönteistä palautetta ja havainneet oppilaissa mm. keskittymiskyvyn parantumista. Nuorten palautteen mukaan on tärkeää, että PT-ohjaajan kanssa saa olla oma itsensä, ei ole tarvinnut kokea ryhmäpainetta ja saa vaikuttaa liikunnan sisältöön itse.

– Toiminnan tavoitteiden on hyvä olla maltillisia ja konkreettisia. Nuorilla on hyvin erilaisia taustoja ja jaksaminen vaihtelee. Liikunnasta saatava ilo on ehkä kadonnut, toteaa toinen koulu PT-toimintaa tekevä liikunnanohjaaja Juhana Harlin.

 

Koulu-PT:n tapaamisessa ei aina ole kyse liikunnasta, vaan lähes kaikkien oppilaiden kanssa keskustellaan muista hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvistä asioista, kuten unesta, ruokailusta ja arjen rytmistä.

Nuorten sitoutuminen toimintaan on ollut yllättävän hyvä. Aleksi Haavisto pohtii, että toimintaan sitoutumista vahvistaa se, että ohjaajalla on ollut aikaa nuorelle useampaan kohtaamiseen. Alkuvaiheessa tapaamiset ovat olleet henkilökohtaisia ja toistuneet säännöllisesti viikoittain. Yksilötapaamisten lisäksi on ollut mahdollista tulla PT-ohjaukseen kaverin kanssa. Kaverin tuki on nuorelle tärkeä sitoutumista lisäävä tekijä. Osa nuorista jatkaa yksilötapaamisen jälkeen PT- pienryhmässä tai osallistuu kaupungin järjestämille nuorille suunnatuille liikuntakursseille.

 

Helsingin kaupungilla on erittäin monipuolinen, yläkouluikäiselle nuorelle suunnattu matalan kynnyksen harrasteliikuntatoiminta FunAction, jossa työskentelee liikunnanohjaajana Lauri Immonen. Laurin työnkuvaan kuuluu sekä yksilöllinen liikuntaneuvonta että ryhmien ohjaus.

– Aluksi nuori tulee pelonsekaisin tuntein, että mihin onkaan sitoutumassa. Kun nuori huomaa hyödyn, tullaan uudestaan. Myös vanhemmilta on tullut kiitosta, että nuori on löytänyt liikunnan ilon uudestaan, tiivistää Lauri Immonen.

 

 

 

Ohjaajan on tärkeää olla hyvä tyyppi

Ammatillisen tiedon ja taidon lisäksi on tärkeää, että osaa kohdata ja kuunnella nuorta. Sitä kautta syntyy luottamus ohjaajaan. Tarvitaan myös kärsivällisyyttä, joustavuutta ja huumoria. On nuoria, joilla on todella paha olla, eikä liikunta-aktiivisuuden lisääminen ratkaise kaikkia ongelmia. Ammattitaitoa on ohjata nuori tällöin osaavimpiin käsiin. Näitä edellä mainittuja ominaisuuksia on tärkeä olla henkilöllä, joka toimii koulu-PT:nä, kertovat nuorten parissa työtä tehneet liikunnanohjaajat. Tytti Soini jatkaa, että hauraimmille nuorille suunnattua tukitoimintaa tarjoaa useampi taho, ja on tärkeää keskustella yhdessä palvelujentarjoajien kanssa, ettei toiminnasta tule päällekkäistä. Helsingin kaupungissa toiminnan jatkuvuus nähdään tärkeänä ja tavoitteena on ottaa uusia kouluja mukaan.

 

Koulu-PT-toimintaa on tehty myös muualla Suomessa. Liikunnanohjaaja Karoliina Ahtiainen, itsekin Joutsenon koulun entinen oppilas, marssi syksyllä 2016 koulun rehtorin ja terveydenhoitajan luokse ja kertoi idean koulun omasta personal trainerista. Tällä hetkellä Karoliina on työsuhteessa Joutsenon kunnalla, ja työnkuvaan kuuluu alakoululaisten iltapäiväkerhojen ohjaus, yläkoulun oppilaille suunnattu personal trainer -toiminta sekä henkilökuntaliikunnan ohjaus.

 

Myös Karoliina Ahtiainen pitää tärkeänä nuoren luottamuksen voittamista, jotta voidaan saada nuori sitoutumaan toimintaan ja saavuttamaan tavoitteita. Nuoret ovat kokeneet koulu-PT:n isona juttuna nimenomaan siksi, että vastassa on neutraali, kaverillinen aikuinen, jolla on aikaa keskustella nuoren kanssa hyvinvointiin liittyvistä asioista ja ohjata aktiivisempaan arkeen.

 

Mä haluun ite jumpata, annaks sä ohjeita

Liikunnanohjaajien lisäksi myös fysioterapeuteilla voisi olla paljonkin annettavaa nuorille vähäisestä liikkumisesta johtuviin ongelmiin. Lasten ja nuorten tuki- ja liikuntaelinoireet eivät ole vähenemässä, päinvastoin. Yhä nuoremmilla esiintyy niska- ja selkäkipuja, viidenneksellä 10–12-vuotiaista jopa viikoittain. Fysioterapeutti Katja Hovi suoritti jatko-opintoihin liittyvät projektinhallintakurssin harjoittelun Pattasten koululla Raahessa. Harjoittelun aluksi hän teetti yläkouluikäisille nuorille kyselyn koetuista tuki- ja liikuntaelinoireista ja liikuntaharrastuksista. 250 vastaajalla 300:sta oli jonkinlaista oireilua tukirangassa. Vanhempien luvalla 60 nuorta kävi kevään 2017 aikana Katja Hovin ohjauksessa saaden henkilökohtaista neuvoa oireiden hoitamiseen, liikuntaan ja elämänhallintaan. Lisäksi Katja Hovi piti jakson aikana nuorille kuntosalikurssin ja niska-hartiaryhmän sekä kehitti taukojumppaideoita koululle. Koulun henkilökunnalle nuorten runsas tuki- ja liikuntaelinoireilu oli yllätys. Katjan mielestä fysioterapeuttien ammattiosaamiselle olisi kysyntää kouluissa ja liikunnanopettajan työparina oleminen olisi hyvä yhdistelmä.

 

Parasta on nuoren suusta kuultu palaute:

– Nykyään jumppaan lähes joka päivä, en vain silloin kun PT-toiminnassa sovittiin. Kiitos sain paljon motivaatiota jumppaamiseen ja liikkumiseen. Parasta on, että kivut ovat vähentyneet huomattavasti.

 

Teksti:
Kirsti Siekkinen
Terveyden edistämisen asiantuntija (TtM, fysioterapeutti, PhysioTrainer)
LIKES-tutkimuskeskus, Jyväskylä

 

Syksyn 2017 FunAction -tunnit jatkuvat maanantaina 4.9.2017.

Katso alustava tuntitarjonta etusivulta

Lajitarjontaan voit tutustua tästä

Syksyn 2017 FunAction -kortit tulevat myyntiin ma 28.8.2017;

  • Liikuntamylly
  • Itäkeskuksen uimahalli
  • Jakomäen uimahalli
  • Latokartanon liikuntahalli
  • Kisahallin pääkassa
  • Pirkkolan uimahalli
    Hinta 20€ (syyskausi 4.9.-15.12.2017)
    + 4€ asiakaskortti (uudet asiakkaat)

Toimipisteissä on uudistettu kulunvalvonta. Tämän johdosta kaikkien FunAction -tunneille osallistuvien tulee ostaa asiakaskortti (4€), johon kausi (4 kk) ladataan. Asiakaskortti on henkilökohtainen, johon voi aina jatkossa ladata liikuntaviraston palveluita.


Syksy 2017 kortti voimassa 4.9. – 15.12.2017

– Oikeuttaa liikkumaan kaikilla FunAction -tunneilla. (noin 60 h/viikko)
– On esitettävä ohjaajalle tai liikuntapaikanhoitajalle.
– On henkilökohtainen.
– Kadonnutta korttia ei korvata.
– Liikuntavirasto ei ole vakuuttanut liikkujia.


Heinäkuun FunAction -toiminta viettää kesälomaa, mutta kesäpelailuihin pääsee läpi kesän Yökoriksen johdolla. Tutustu Yökoriksen tarjontaan tästä!

Liikunnallista ja aurinkoista kesää kaikille!

 

Lauri I.

Syksyn 2018 FunAction- liikuntakortit ovat nyt myynnissä. Henkilökohtaisen kortin  voit käydä ostamassa seuraavista toimipisteistä:

 

  • Itäkeskuksen uimahalli (Olavinlinnantie 6)
  • Jakomäen uimahalli (Somerikkopolku 6)
  • Kisahallin pääkassa (Paavo Nurmen kuja 1 C)
  • Latokartanon liikuntahalli (Agronominkatu 26)
  • Liikuntamylly (Jauhokuja 3)
  • Pirkkola liikuntapuiston uimahalli (Pirkkolan metsätie 6)
  • Yrjönkadun uimahalli (Yrjönkatu 21 B)

 

Liikuntakortin hinta on 25€ + 4€ ladattava asiakaskortti (uudet asiakkaat).

 

Ps. Syksyn viikkokalenterin julkaisu lähestyy päivä päivältä! Kalenteri tullaan julkaisemaan tällä sivustolla viikolla 35. Luvassa paljon mahtavia tunteja ja ikimuistoisia liikuntaelämyksiä.

 

Katso etusivulta syksyn tuleva FunAction -tuntitarjonta. Syksyn tunnit varmistuvat lopullisesti elokuun aikana. FunAction syyskausi 5.9. – 16.12.2016. Tästä kurkkaamaan syksyn tarjonta!

 

 

FunAction kesä 2016

Kesän liikunnallisiin toimintoihin osallistui yhteensä 1154 kävijää. Kesätoiminta koostui kesäpelailuista neljässä eri paikassa, puistojumpista, LivUlkoTreeneistä sekä muista hauskoista puuhista. Näiden lisäksi järjestettiin erilaisia lajikokeiluja (kuvassa jousiammunta) sekä kalliokiipeilyä ja melontaa.

 

FunAction -toiminta viettää kesälomaa, mutta kesäpelailuihin pääsee läpi kesän Yökoriksen johdolla. Tutustu Yökoriksen tarjontaan tästä!

Liikunnallista ja aurinkoista kesää kaikille!

 

Syksyn 2016 FunAction -kortit tulevat myyntiin elokuun aikana liikuntaviraston toimipisteissä.

FunAction -toiminta viettää kesälomaa 11.7.-14.8.2016

 

Lauri I.

 

FunAction -KickOff 2017

Liikuntamyllyssä (Myllypuro) järjestettyihin FunAction KickOff -päiviin (29.8. & 30.8.) saapui runsaasti oppilaita liikkumaan ymäpäri Helsinkiä.

 

Noin 3400 oppilasta 15 eri Helsingin yläkoulusta pääsi kokeilemaan erilaisia liikuntapisteitä ja nauttimaan rennosta meiningistä. Lajitarjonta oli jälleen kerran laaja, musiikki soi aamusta iltapäivään DJn soittamana ja hiki virtasi liikunnan riemusta. Tapahtumissa pääsi kokeilemaan muun muassa pingistä, koripalloa, salibandyä, trampoliinia, street workouttia, teqballia, kiipeilyä, frisbee golfia, golfia, yleisurheilua sekä amerikkalaista jalkapalloa. Näiden lisäksi Hip Hop sekä jooga olivat suosittu lajikokeiluja.

Kuva: Emilia Kannosto

 

KickOff -päivien aikana pääsivät liikkumaan oppilaiden lisäksi koulujen opettajat, jotka saivat viettää hieman erilaista työpäivää.

 

”Huippu tapahtuma. Oppilaat ja opettajat innoissaan. Todella monipuolinen kattaus”

– Laura Niinistö Maunulan yhteiskoulusta toteaa.

 

 

Tapahtumapäiviä oli järjestämässä
Wolverines ladies Helsinki
HNMKYn Yökoris
Pantterit
EräViikingit
Voimisteluseura Helsinki
Frisbeegolf Kummit
Myllypuron mediakirjasto
Laajasalon Golf
Teqball Finland
FC Kontu
Barstarzz Finland
Volttimedia
Joogahuone
Suomen pöytätennisliitto
Helsingin kaupungin suun terveydenhuolto

Kuva: Emilia Kannosto

 

 

Lauri I.

Liikuntamyllyn FunAction-päivä
ma 17.10.2016

kello 15.30-18.30
Liikuntamyllyssä vietetään yläkoululaisille suunnattua FunAction-päivää, jonka aikana muun muassa kiipeillään, pelataan korista, pingistä, sulkista ja salibandyä sekä kuntoillaan salilla. Pallopelejä pelataan kello 17.00 asti. Paikalla on myös dj pyörittämässä levyjä ja antamassa sopivat rytmit syyslomamenolle. Mukaan menoon voi hypätä Liikuntamyllyn sisäänpääsymaksulla tai syyskauden 2016 FunAction-korttilla.

 

FunAction-retket

  1. ke 19.10.2016 Seikkailupuisto Korkee
  2. to 20.10.2016 RUSH trampoliinipuisto
  3. pe 21.10.2016 Superpark Vantaa

1. Yläkouluikäisille suunnattu maksuton FunAction-retki seikkailupuisto Korkeeseen keskiviikkona 19.10. kello 13.00–14.30. Mukaan seikkailupuistoon pääsee 15 ensimmäisenä sähköpostitse osoitteeseen lauri.immonen@hel.fi ilmoittautunutta. Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoita nimesi sekä ikäsi.
Seikkailupuisto Korkee
(Mustikkamaanpolku 2). Tapaaminen seikkailupuiston edessä.

 

Lisäksi FunAction järjestää yhteistyössä Operaatio Pulssin kanssa yläkouluikäisille syyslomaviikolla maksuttomat retket Rush-trampoliinipuistoon sekä Vantaan sisäaktiviteettipuistoon Superparkiin.

 

2. Rush-trampoliinipuistoon matkataan torstaina 20.10.2016 kello 13.00-14.30. Rush trampoliinipuisto

 

3. Superparkiin perjantaina 21.10.2016 kello 13.00-14.30. Superpark Vantaa

Sekä Rush- että Superpark-retkissä on rajoitettu määrä paikkoja, ja näille retkille tulee ilmoittautua etukäteen sähköpostitse osoitteeseen operaatiopulssi@hel.fi tai puhelimitse Operaatio Pulssin Ville Jämiälle 040 8301945.

 

Syyslomaviikolla FunActionin liikuntatunnit pyörivät pääosin normaalisti, mutta seuraavat tunnit ovat syysloman ajan tauolla:

–  Varma-tennisklubin salibandy ma kello 17.00-18.00

– Kannelmäen peruskoulun Game of Skills ma kello 16.00-17.00

– Kannelmäen peruskoulun koripallo ke kello 16.00-17.00

– Haagan peruskoulun jooga ti kello 17.00-18.00

– Apollon yhteiskoulun amerikkalaisen jalkapallon tunnit to kello 17.30-19.30

 

Lauri I.

 

 

Koululaisten syyslomaviikolla FunAction -tunnit pidetään normaalin aikataulun mukaan.

Tuntien lisäksi koululaisille järjestetään syyslomaviikolla Liikuntamyllyssä liikunnallista toimintaa.  Katso lisätiedot tästä!

Lauri I.

Myllypuron Liikuntamyllyssä (Myllypurontie 1) järjestetään syyslomaviikolla koululaisille monipuolista liikuntaa. Liikuntamyllyssä on tarjolla paljon eri liikuntalajeja torstaina 15. ja perjantaina 16. lokakuuta molempina päivinä kello 14.00–17.00. Myllyssä piisaa toimintaa sekä ala- että yläkoululaisille, kun FunAction ja EasySport liikuttavat kaikkia halukkaita. Tarjolla on muun muassa kiipeilyä, parkouria, pomppupatjaa, hip hopia, norsufutista ja kaikkea muuta kivaa. Liikuntamyllyn päivämaksu tapahtumiin on 1,50e, mutta sisään pääsee myös FunAction-kortilla.

Syyslomaviikon urheilulliset hauskanpidot järjestetään yhdessä helsinkiläisten urheiluseurojen kanssa.

 

Torstaina 15.10. klo. 14.00 – 17.00
Kiipeily
Koris
Sähly
Norsufutis
Pomppupatja
Pingis
Parkour
Trampoliini
Bodyweight alkeet klo. 15.00 – 16.00
Bodyweight jatko klo. 16.00 – 17.00

 

Perjantaina 16.10. klo. 14.00 – 17.00
Kiipeily
Koris
Sähly
Norsufutis
Pomppupatja
Pingis
Hip Hop alkeet klo. 14.15 – 15.00
Hip Hop jatko klo. 15.00 – 15.45

 

EasySportin lisätiedot: http://www.easysport.fi/

 

Lauri I.

Talvilomaviikolla liikuntamyllyssä (Jauhokuja 3) toimintaa yläkoululaisille, kun FunAction liikuttaa kaikkia halukkaita. Tarjolla on muun muassa kiipeily, sähly, bodyweight ja jooga.
Maksuton tai FunAction -kortti (kevät 2017)
Ei ennakkoilmoittautumista.
Talvilomaviikon urheilulliset hauskanpidot järjestetään yhdessä helsinkiläisten urheiluseurojen kanssa.
Keskiviikko 22.2.2017
klo. 17.00 – 20.00
Liikutamylly

Sähly klo. 17.00 – 18.00
Pingis klo. 17.00 – 18.00
Kiipeily klo. 17.00 – 18.30
Bodyweight klo. 18.00 – 19.00
Jooga klo. 19.00 – 20.00
HUOM! Lähes kaikki FunAction -liikuntatunnit pyörivät normaalisti myös talvilomaviikolla. Katso tarkemmat tiedot viikko-kalenterista. Jokaisen tunnin kohdalta löytyy lisätietoja + näppäintä painamalla.

 

Retki Rush Helsinki – trampoliinipuistoon
Maanantain 20.2.2017
klo. 13.00 – 15.00
FunAction ja OperaatioPulssi järjestävät nuorille vauhdikkaan aloituksen talvilomalle Rush Helsinki – trampoliinipuistossa maanantaina 20.2.2017 klo. 13.00 – 15.00. Vapaita paikkoja retkelle voi tiedustella osoitteesta operaatiopulssi@hel.fi


Vesiliikuntapäivät Itäkeskuksen ja Pirkkolan uimahalleissa
Itäkeskuksen ja Pirkkolan uimahalleissa vietetään talvilomalla vetisiä liikuntapäiviä, joiden kookkaana vetonaulana on päheä Wibit Aquatrack. Tämä vesiliikuntarata on noin 20 metriä pitkä ja leveydeltään pari-kolme uimarataa. Aquatrack tarjoaa tasapainoilua, uintia ja kiipeilyä. Rata haastaa lapset, nuoret ja vanhemmatkin monipuoliseen liikuntaan. Rata on uimataitoisille ja sijaitsee isossa altaassa eikä radalle voi mennä esimerkiksi kellukkeilla.
Itiksessä vesiliikuntarata on ma-ti 20-21.2. klo 10.00-15.00 ja Pirkkolassa to-pe 23.-24.2. klo 10.00-15.00. Vesiliikuntapäiviin voi osallistua pelkällä uimahallin sisäänpääsymaksulla (aikuiset 5,50e, lapset 2,50e ja muut 3e).

 

Talviloma täynnä tekemistä!
Tutustu liikuntaviraston monipuoliseen talviloma -tarjontaan TÄSTÄ!

 

Lauri I.

Talviloma täynnä tekemistä

Liikuntaviraston liikuntapaikat eivät lomaile, joten tervetuloa liikkumaan talvilomalla, ympäri Stadia. Kevätkauden liikuntakurssit jatkuvat jälleen viikolla 9 normaalisti. Alla yhteenvetoa tarjonnasta.

 

Koko Suomi luistelee Helsingissä -tapahtumat

Luistele mun kaa! osuus lapsille ja aikuisille, SkateFit ja SkateBalance osuudet nuorille ja aikuisille, myös vapaaluistelua ja luistelutekniikan ohjausta. Tapahtumat ovat maksuttomia ja mailattomia.

Oulunkylän liikuntapuiston jäähallissa la-su 18.-19.2. klo 12.00-14.00

Kontulan tekojäällä ma 20.2. klo 11.00-13.00

Brahenkentän tekojäällä ke 22.2. klo 12.00-14.00

 

Pikaluistelun nuorten MM-kisat Oulunkylässä

Nuorten alle 19-vuotiaden pikaluistelun MM-kisat luistellaan Helsingissä 17.-19.2.2017. Kisapaikkana toimii Oulunkylän tekojäärata. Nuorten MM-kisoihin osallistuu lähes 200 urheilijaa, yli 20 eri maasta ja kisakatsomoihin on vapaapääsy. Lisätietoja MM-kisojen kotisivuilta.

 

EasySport-viikko Töölön kisahallissa 20.-24.2.

Monipuolista liikuntaa ala-asteikäisille lapsille maanantaista perjantaihin klo 11.00-14.00. Tarjolla on muun muassa sumopainia, akrobatiaa, tanssia, temppujumppaa, erilaisia pallo- ja mailapelejä sekä paljon muuta. Keskiviikkona 22.2. menossa mukana laulaja ja sometähti Benjamin. Lapsilta lysti kustantaa 1,5 e/päivä.

 

Tapulin Talvirieha ti 21.2.

Leikkipuisto Tapulissa (Moisiontie 18) järjestetään koko perheen talvinen tapahtuma tiistaina 21.2. kello 10.00-14.00. Ohjelmassa mm. lumimaalausta, mäenlaskua, pulkkarallia, perhejumppaa, talvinen rastirata, kuumaa mehua ja makkaranmyyntiä. Lisäksi leikkipuisto Tapulin tilat ovat avoinna tapahtuman aikana.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä liikuntavirasto, varhaiskasvatusvirasto, nuorisoasiainkeskus ja MLL:n Puistolan yhdistys. Huonon sään vallitessa tapahtuma Maatullin ala-asteen liikuntasalissa.

 

Stadin Talvirieha Paloheinässä ke 22.2.

Maksuton koko perheen liikuntatapahtuma Paloheinän ulkoilualueella, hiihtoladuilla ja jäähallissa ke 22.2. klo 15.30-18.30. Tapahtumassa tarjolla mm. leikkimielistä hiihtokilpailua luistelua ja lätkää, lumikenkäilyä, Angry Birds-slingshot-ammuntaa sekä yllätysohjelmaa. Esiintymässä Kengurumeininki ja paikan päällä myös HIFK:n liigakiekkoilijoita.

 

Liikuntamyllyn FunAction-tapahtuma ke 22.2.

Liikuntamyllyssä järjestetään maksuton FunAction-tapahtuma 13-17-vuotiaille ke 22.2. klo 17.00-20.00. Kokeile mm. kiipeilyä, pallopelejä ja muita vauhdikkaita liikuntalajeja! FunAction-tunnit ympäri Helsinkiä jatkuvat lähes normaalisti myös talvilomaviikolla, kurkkaa lisätiedot osoitteesta funactionnuorille.fi.

 

Vesiliikuntapäivät Itäkeskuksen ja Pirkkolan uimahalleissa

Itäkeskuksen ja Pirkkolan uimahalleissa vietetään talvilomalla vetisiä liikuntapäiviä, joiden kookkaana vetonaulana on päheä Wibit Aquatrack. Tämä vesiliikuntarata on noin 20 metriä pitkä ja leveydeltään pari-kolme uimarataa. Aquatrack tarjoaa tasapainoilua, uintia ja kiipeilyä. Rata haastaa lapset, nuoret ja vanhemmatkin monipuoliseen liikuntaan. Rata on uimataitoisille ja sijaitsee isossa altaassa eikä radalle voi mennä esimerkiksi kellukkeilla. Itiksessä vesiliikuntarata on ma-ti 20.-21.2. klo 10.00-15.00 ja Pirkkolassa to-pe 23.-24.2. klo 10.00-15.00. Vesiliikuntapäiviin voi osallistua pelkällä uimahallin sisäänpääsymaksulla (aikuiset 5,50 e, lapset 2,50 e ja muut 3 e).

 

Liikuntahulinat Liikuntamyllyssä su 19. ja 26.2. klo 9.00-10.45

Aikuisten ja alle 9-vuotiaiden lasten yhteinen liikunnallinen aamupäivä, jossa saa hyppiä, temppuilla, juosta, pelata eri maila- ja pallopelejä ja tehdä muuta hauskaa yhdessä. Päälle vain sisäliikuntavaatteet ja -kengät.

 

Uimahallit ja kuntosalit

Talvilomalla voi ottaa harppauksen kohti timanttista kesäkuntoa Stadin kunto- ja voimailusaleilla, joita on yhteensä 17 ympäri Helsinkiä. Kuntosaleilla on laadukkaat laitteet, eikä voimailusaleilta lopu rauta kesken. Itäkeskuksen, Jakomäen ja Pirkkolan uimahallien kuntosaleilla rehkimisen jälkeen kelpaa polskia altailla ja rentoutua saunoissa. Stadin kruununjalokivessä, Yrjönkadun uimahallissa, voi nauttia rennosta kylpylämäisestä tunnelmasta ja monipuolisten saunojen löylyistä.

 

Tekojääradat

Luistelijoiden käytössä on Brahen, Kontulan, Käpylän, Oulunkylän tekojääradat, Lassilan ja Pukinmäen tekojääkaukalot sekä Rautatientorin Jääpuisto. Luonnonjäiden tilanne kannattaa kurkata osoitteesta https://ulkoliikunta.fi/

 

Talviloma Jääpuistossa 18.-26.2.          

Aukioloajat joka päivä klo 10-21, keittolounas 10e joka päivä klo 11.00-14.00. Räiskäleitä ja makkaraa vuoropäivinä klo 13.00-17.00. Paula-lehmän maksuttomat luistelukoulut arkisin klo 17.00-18.00 ja la-su klo 13.00-14.00. Lasten puuhahetki kahvilassa arkisin klo 18.00-18.30. Lisätiedot: jaapuisto.fi/tapahtumat/talviloma

 

Liikuntavirasto mukana myös nuorisoasiainkeskuksen tapahtumassa Reaktorissa, lisätietoa http://reaktori2017.munstadi.fi/

 

Samuli Kuki

Tiedottaja

Helsingin kaupungin liikuntavirasto/hallintopalvelut

samuli.kuki@hel.fi

Puh. 09 310 87701, 0504013559

 

Operaatio Pulssi ja FunAction järjestävät yhteisen talvilomaretken Kiipeilyareena Salmisaareen tiistaina 20.2. klo 13.00-14.30.

 

Haasta itsesi ja tule kokeilemaan yläköysikiipeilyä. Retki on nuorille maksuton. Retken aikana pääset harjoittelemaan kiipeilyn tekniikkaa
osaavien ohjaajien opastamana. Ota mukaan sisäliikuntavaatteet. Kiipeilyyn soveltuvat kengät saat lainaan Kiipeilyareenalta. Ilmoittaudu mukaan!

 

Lisätietoja retkestä ja ilmoittautuminen:
operaatiopulssi@hel.fi tai puh. 040 830 1945

 

Kerro ilmoittautuessa oma nimi, ikä, osoite,
puhelinnumero ja sähköpostiosoite

 

Kaupunki ei ole vakuuttanut osallistujia.

 

FunAction järjestää kaksi maksutonta lajikokeilua viikolla 26. Ilmoittaudu lajikokeiluihin mukaan lähettämällä nimesi osoitteeseen emmi.haverinen@hel.fi

 

KUPLAFUTIS
maanantai 25.6.
klo 13.00-14.0o
Pirkkolan tekonurmi (Papinmäentie 43)
HUOM! Mukaan mahtuu 20 ensimmäistä ilmoittautumisjärjestyksessä.

 

KÖYSISEIKKAILUPUISTO
tiistai 26.6.
klo 13.00-15.00
Seikkailupuisto Korkee (Mustikkamaanpolku 8)
HUOM! Mukaan mahtuu 10 ensimmäistä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Vuosi 2015

 

Vuonna 2015 FunAction –toiminnassa liikkui runsaasti yläkouluikäisiä nuoria. Käyntikertoja kertyi 20 000. Käyntikertoja oli 15 275 vuonna 2014. Keväällä ohjattuja vapaa-ajan liikuntatunteja järjestettiin 47 tuntia viikossa ja syksyllä 52 viikossa. Viikoittaiset FunAction –tunnit koostuivat nuorien suosikkilajeista kuten eri tanssilajeista, kiipeilystä, pallopeleistä ja kuntosaliharjoittelusta.

 

FunAction -toiminnan omia tapahtumia järjestettiin edelleen vuonna 2015. Erilaiset ja erikokoiset liikuntapäivät koululaisille saavuttivat paljon kävijöitä. Esimerkiksi elokuussa 2015 jo perinteiset KickOff –tapahtumat yläkouluille keräsivät huimat 1860 oppilasta ja opettajaa liikkumaan Liikuntamyllyyn.  Osallistujia KickOff –tapahtumissa oli yhdeksästä eri yläkoulusta. Lisätietoa KickOff -tapahtumista

 

FunAction –toiminnan yhteistyökoulujen liikunnanopettajat ovat yhdessä suunnitelleet ja edelleen kehittäneet Liikuntapolkutoimintaa. Liikuntapolun tavoitteena on tarjota oppilaille mahdollisuus tutustua FunAction -liikuntalajeihin sekä lajeihin, joita ei ole mahdollista järjestää koulujen liikuntatunneilla. Liikunnanopettajat ovat keränneet ideoita suoraan oppilailtaan. Liikuntapolkun ansiosta oppilaille on järjestetty kiipeilyä, kuntosaliharjoittelua, nyrkkeilyä sekä hip hop tanssitunteja. Vuonna 2015 liikuntapolun demotunneille osallistui 1296 oppilasta.

 

Käyntikerrat_2009_2015

 

FunAction -liikuntaneuvonta toimintaa on kehitetty entisestään ja tällä hetkellä opetusviraston koulukuraattorien ja kouluterveystoimen kanssa suunnitellaan palveluketjumallia, joka mahdollistaa liikkumattomien ja muiden syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ohjaamisen liikuntaneuvonnan kautta löytämään arkiaktiivisuutta, iloa ja virkistystä. Nuoria ohjautuu FunAction liikuntaneuvontaan koulujen kautta, omatoimisesti sekä vanhempien toimesta. Lisätiedot liikuntaneuvonnasta

 

FunAction -kesätoiminta järjestettiin kokonaisuudessaan ulkona kesällä 2015. Kesäpelailuja järjestettiin Aurinkolahden uimarannalla ja Kannelmäen urheilupuistossa. Muiden tahojen järjestämissä tapahtumissa oltiin mukana järjestämässä liikuntaa mm. Annantalon kesäparkissa. Tapahtumien ja pelailujen lisäksi järjestettiin melontaa, kalliokiipeilyä sekä erilaisia lajikokeiluja. FunAction -kesätoiminta keräsi 1033 käyntiä kesällä 2015. Katso kesä 2015 videokooste tästä!

 

FunAction- toiminnan periaatteena on alusta asti ollut nuorten osallistaminen. Nuorista koottu Funarit-ryhmä on ollut mukana suunnittelemassa ja kehittämässä toimintaa sekä toimivat omissa kouluissaan ja tapahtumissa toiminnan markkinoijina sekä vertaistukena. Tunneilla liikkuvien nuorten kanssa liikunnanohjaajat käyvät koko ajan vuoropuhelua heidän liikuntatoiveisiinsa liittyvistä asioista. Markkinoinnissa käytetään nuorten suosimia sosiaalisen median kanavia perinteisten tiedotteiden ja mainosten rinnalla.

 

FunAction- harrasteliikunnan tavoitteena on tarjota matalan kynnyksen liikuntamahdollisuus kaikille nuorille tuottamaan iloa ja virkistystä eri liikuntalajien ja ystävien seurassa ilman kilpaurheilullisia tavoitteita. Liikunta on monipuolista ja hauskaa ammattitaitoisen liikunnanohjaajan tai seurojen lajiohjaajien johdolla. Vuonna 2014 toiminta vakiintui liikuntaviraston vakinaiseksi toiminnaksi. Vuoden 2014 aikana toimintaa laajennettiin Itä-Helsingistä Maunulaan ja Jakomäkeen. Vuonna 2015 laajentuminen jatkui Malminkartanoon sekä Kannelmäkeen.

 

FunAction – liikuntaryhmät ovat edelleen avoimia, joihin nuoret voivat osallistua oman aikataulunsa ja kiinnostuksensa mukaan. Vuonna 2014 jatkui FunAction -starttiryhmä entistä matalamman kynnyksen ryhmänä, jonka tavoitteena on tarjota sellaisille nuorille liikuntaelämyksiä, joilla ei ollut liikuntaharrastuksia ja joilla liikkumattomuus oli terveysriski. Vuonna 2015 toimintaan osallistui 25 nuorta kokeillen viikoittain eri liikuntalajeja. Lisätietoja startti-ryhmästä

 

FunAction -toiminnan tärkeimpinä yhteistyökumppaneina ovat olleet
Opetusvirasto
Nuorisoasiainkeskus
HNMKY – Yökoris
Pantterit
FC Kontu
SSV
Helsinki Martial Art Center
Operaatio Pulssi
Voimisteluseura Helsinki
Tanssikeskus Footlight

 

Lauri I.
valvomo_funaction

Elokuun lopussa Liikuntamyllyssä riittää varmasti vilinää ja vilskettä, kun liikuntahalli täyttyy mahtavasta tunnelmasta, ikimuistoisista lajikokeiluista ja ennen kaikkea liikunnan ilosta.

 

FunAction Kick Off päivät yläkouluille järjestetään Liikuntamyllyssä tiistaina 28.8. ja keskiviikkona 29.8. klo 9-11 ja 12-14. Lajikokeiluna mm. koripallo, sulkapallo, pingis, trampoliini, sähly, kiipeily, hiphop ja frisbeegolf.

 

Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan liikuntatapahtumaan 30.5. mennessä Emmi Haveriselle (emmi.haverinen@hel.fi)

 

Nähdään elokuussa Liikuntamyllyssä!

Kymmenet luistelukentät ja 7 tekojääkenttää ympäri Helsingin tarjoavat luistelun ja pelaamisen riemua kaikenikäisille. Vielä ainakin viikon ajan sään pitäisi pysyä hyvänä. Näin ollen myös luistelemaan pääsee Helsingissä pitkälle maaliskuun puolelle. Tilannetta seurataan päivittäin ja viikko kerrallaan. Luistelukenttien luistelukuntoa voit seurata Ulkoliikunta.fi -karttapalvelusta.

 

Luistelukenttien ja tekojääkenttien lisäksi nyt pääsee myös matkaluistelemaan meren jäälle! Rata on noin kaksi kilometriä pitkä ja useita metrejä leveä. Jäälle tehdyn radan lähtöpaikan osoite on Munkkiniemenranta 2. Matkaluistelurata on ulkoilijoiden käytössä niin kauan kuin jäällä liikkuminen on turvallista. Radan sekä jään kuntoa seurataan päivittäin.